Taantumista ja ketjutusta
Ollaan viikon aikana treenailtu lähinnä tunnaria ja ruutua (ylläri) sekä lisäksi vähän kakeja, seuruuta ja metallia.
Tunnari
Mentiin hieman takapakkia tuossa toissapäivänä, väärät nousivat, mutta eilen rupesi näyttämään taas oikein hyvältä. Laitoin kapuloiden sekaan pari namia, mikä sai nenän paremmin auki. Olen itse ollut koko ajan siinä uskossa, että nenänkäyttö pelaa ja Rina keskittyy hyvin, mutta nyt näissä viimeisimmissä treeneissä kyllä tullut ilmi, etteivät asiat ole ihan sitä miltä näyttävät. Mutta namit tuntuivat auttavat, tehdään näin pieni kuuri ja katsotaan tapahtuuko parannusta.
Ruutu
Olen tehnyt paljon häiriötreenejä ja osa on ollut hankalia Rinalle. Välillä se myös ennakoi vahvasti seiso-käskyä, ei siis juokse täysillä vaan laukkailee odotellen käskyä. Tänään ketjutin hieman liikkeitä (ruutu, l. tulo, kaket ja seuruu) ja R meni ruudussa istumaan! Myös kaket olivat sekaisin. Myöhemmin otin vielä kaket ihan erikseen, sivuttaissiirtymää ei ollut pahemmin. Luultavasti tämän asian korjaaminen jätetään talvelle, nyt keskitytään saamaan paketti kasaan kisoihin. Ruutuun vielä sen verran, että pitää muistaa ottaa tarpeeksi nauhalla etc merkittyjä ruutuja, tänään R nimittäin vähän ihmetteli nauhaa..
Seuruu
Taas seuruussa vähän ongelmaa, kyseessä vanhan tuttu edistäminen ja painaminen. Eilen painoi hitaassa käynnissä normaalia enemmän, tänään se näytti jo paremmalta. Muutenkin hienosäätöjuttuja pitäisi ottaa namin kanssa. Edistämiseen lääkkeeksi R hihnaan ja palkka aina sieltä takaa!
Metalli
Otettiin tätä yhden kerran, ensin namilla nostoja, sitten lelulla kutsunoutoja. Molemmat ok, Rinan asenne metallia kohtaan on parantunut paljon. Luovutusasento vielä kuitenkin hieman levoton ja ehkä aavistuksen vino.

0 Comments:
Post a Comment
<< Home