Ruutua ja suunnittelua
Olen ottanut sekä eilen että tänään ruudun suuntaharjoittelua pieneltä välimatkalta. Sujuu oikein hyvin.
Tein eilen pientä treenisuunnitelmaa ajalle 2.-20.10. Tuolloin 20.10 pidämme joukkueSM-treenit, jolloin treenauksen alla ovat paikallaolot sekä ruutu.
* Paikallamakuu: Jakson alussa perusharjoittelua tavoitteena keston maksimaalinen pidennys (-> 4-5 min). Sen jälkeen siirrytään häiriöharjoitteluun.
* Seuruu: Perusasentojumppaa nameilla.
* Ruutu: Jakson alussa keskitytään suuntaharjoitteluun, suurin osa harjoituksista siirrytään tekemään pikkuhiljaa muualla kuin kotona. Näiden jälkeen eri merkkejä ja häiriöitä.
* Tunnari: Helpotetaan hieman harjoittelua; oma, hieman hajustettu vähän kauempana muista. Haetaan varmuutta. Välillä myös oman kapulan ollessa piilossa, vieraita reilusta isompi määrä. Kun suoritusvarmuus taas alkaa löytymään, otetaan häiriöt mukaan ja harjoitellaan myös kisanomaisesti.

0 Comments:
Post a Comment
<< Home